5 syytä miksi kotiedulla on merkitystä joissakin urheilulajeissa

Kotikenttä antaa tunnetusti kotijoukkueelle etua. Tilastojen mukaan kotivoitto on todennäköisempi lajissa kuin lajissa, vaikka tietysti muutkin asiat vaikuttavat otteluiden lopputuloksiin. Sen merkitys myös vaihtelee eri urheilulajien välillä. Jalkapallossa, jääkiekossa ja koripallossa katsomoiden ja pelikenttien koot vaihtelevat, mikä tuo yleisön lisäksi oman vivahteensa otteluihin.

Kun vertailet eri lajeja, huomaat nopeasti, ettei kotietu ole niin yksiselitteinen asia kuin aluksi saattaa olettaa. Yleisöllä on kotiedussa aina merkittävä rooli mutta lajeissa on eroja. Jalkapallossa kotikentän vaikutus voi näkyä esimerkiksi kentän koossa ja joukkueen pelitavan muodostamassa symbioosissa. Myös jääkiekossa pelataan eri kokoisissa kaukaloissa eri kilpailuissa, mikä saattaa muuttaa ottelun lähtökohtia.

Pelkästään katsomon tai stadionin fyysinen koko ja olemus eivät ole ainoita tekijöitä. Vierasotteluiden kasaantuminen ja matkustaminen sekä pelipaikan olosuhteet vaikuttavat myös merkittävästi joukkueiden suorituskykyyn. Kaikki nämä tekijät kannattaa ottaa huomioon, jos etsit esimerkiksi hyviä kertoimia vedonlyöntiin.

Kotiyleisö vaikuttaa ennen kaikkea ottelun tunnelmaan

Suurin syy kotiedun muodostumiseen on tietysti kotiyleisö. Kun pelaajat pelaavat tutun kotiyleisön edessä, siitä voi kirjaimellisesti tulla ylimääräinen kenttäpelaaja. Yleisön pauhu ja ottelun tunnelma voivat vaikuttaa sekä pelaajiin että tuomareihin. Kannattaa muistaa, että he kaikki ovat viime kädessä ihmisiä. Yleisö voi parhaimmillaan painostaa tuomarit tekemään kotijoukkueelle edullisia ratkaisuja.

Jalkapallossa yleisön vaikutus korostuu usein suurilla stadioneilla. Huutomylvintä voi nousta todella korkeaksi. Futiskulttuuriin kuuluu myös laulaminen ja joissakin kulttuureissa erilaisten instrumenttien soittaminen. Kannustaminen muistuttaa täten enemmän karnevaalia kuin jalkapallo-ottelua. Pelaajille positiivinen tunnelma voi auttaa keskittymisessä ja antaa lisää voimaa jokaiseen tilanteeseen.

Tilanne voi kuitenkin kääntyä myös toisin päin. Jos kotijoukkue pelaa huonosti tai ei näytä kunnioittavan faneja, yleisö alkaa buuata. Silloin pelaajat saattavat mennä entistä pahemmin henkiseen lukkoon, joka on vaikea aukaista. Siksi ei aina ole yksiselitteistä, että kotiyleisö on voimavara, vaan se voi kääntyä myös kotijoukkuetta vastaan.

Katsomolla on merkitystä eri lajeissa

Kun pohdit kotiyleisön merkitystä ottelussa, myös katsomon sijainnilla on merkitystä. Jääkiekossa ja koripallossa yleisö on usein hyvin lähellä pelialuetta, mutta katsomoiden välillä voi olla suuriakin eroja. Ylempänä sijaitsevista katsomoista yleisön etäisyys pelaajiin kasvaa, vaikka muutoin katsomo olisi rakennettu lähelle kenttää.

Kyse ei kuitenkaan ole aina pelkästään lajista. Esimerkiksi Bayern Münchenin Allianz Arenalla katsomot ulottuvat hyvin lähelle jalkapallokenttää. Lähimmillään katsojat ovat vain noin 7,5 metrin päässä kentästä. Tällaisten jalkapalloon suunniteltujen stadionien rakentaminen on yleistynyt 2000-luvulla, kun aiemmin monet suurseuratkin pelasivat monikäyttöisillä stadioneilla.

Jalkapallossa on myös stadioneita, joissa yleisö on selvästi kauempana kentästä. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, että stadion on suunniteltu useampaan käyttötarkoitukseen tai sen yhteydessä on yleisurheiluun tarkoitettu juoksurata. West Hamin kotikenttänä toimiva London Stadium on tästä hyvä esimerkki. Lazio ja AS Roma pelaavat ottelunsa Stadio Olimpicolla, joka on alun perin suunniteltu olympialaisia varten.

Matkustaminen rasittaa ainoastaan vierasjoukkuetta

Matkustaminen on yksi selkeistä eroista koti- ja vierasottelun välillä. Se tulee ottaa huomioon silloin, kun puhutaan eri lajeista ja sarjoista. Kansallisissa sarjoissa matkustetaan vähemmän, mutta ylikansallisissa matkat saattavat muodostua todella pitkiksi. Silloin kotijoukkue saa valmistautua otteluun tutussa ympäristössä ilman jetlagia vierasjoukkueen reissatessa jopa tuhansia kilometrejä.

Jalkapallossa matkustamisen merkitys korostuu enemmän kuin monessa muussa lajissa. Mestareiden liigan lisäksi esimerkiksi maajoukkueottelut aiheuttavat ylimääräistä rasitusta. Pitkät välimatkat voivat vaikuttaa palautumiseen ja valmistautumiseen. Huomaa myös, että toisinaan joukkueella voi olla useita vieraspelejä putkeen, jolloin rasitus kumuloituu.

Jääkiekossa ja koripallossa matkustamisen vaikutus riippuu paljon sarjasta. Pohjois-Amerikan ammattilaissarjoissa, kuten NHL:ssä, joukkueet voivat matkustaa pitkiäkin matkoja muutaman viikon aikana. Tällöin puhutaan vieraspelikiertueesta. Sen sijaan Suomessa lajista riippumatta välimatkat ovat yleensä lyhyempiä ja taittuvat usein bussilla. Lapin ja Etelä-Suomen väliset ottelumatkat voivat silti vaikuttaa joukkueen arkeen jonkin verran.

Kotietu näkyy myös eri lajien säännöissä monin tavoin

Joissakin kilpailuissa kotietu on huomioitu suoraan otteluohjelmassa ja pudotuspelien rakenteessa. Varsinkin jatkopeleissä kotiedulla katsotaan olevan merkittävä rooli, ja se vaikuttaa merkittävästi myös kertoimiin. Voimasuhteita arvioidessasi vertaile koti- ja vierasvoiton kertoimia 1Betillä, sillä kertoimista saat asiantuntijoiden ja markkinoiden näkemyksen kotiedusta.

Esimerkiksi jääkiekossa runkosarjan menestyksellä on mahdollista saada kotietu pudotuspeleihin. Yleensä paremmin runkosarjassa sijoittuneet joukkueet pääsevät aloittamaan ottelusarjan kotipelillä. Kotietu on siis samalla palkinto runkosarjan menestyksestä. Mitä pidemmälle pudotuspeleissä edetään, sitä merkittävämmäksi tämä voi muodostua.

Myös jalkapallon kansainvälisissä seurakilpailuissa kotietu näkyi aiemmin suoraan kilpailusäännöissä. UEFAn europeleissä käytettiin vuoteen 2021 asti niin sanottua vierasmaalisääntöä. Kahden ottelun yhteistuloksen ollessa tasan jatkoon meni joukkue, joka oli tehnyt enemmän maaleja vieraskentällä.

Joukkueiden taso ratkaisee edelleen paljon

Kotiedulla on merkitystä, mutta se ei yksin ratkaise otteluita. Pidä aina mielessä, että pelaajat pelaavat kentällä, ei yleisö. Joukkueiden välinen tasoero ja kokoonpanot vaikuttavat usein enemmän kuin se, kumpi joukkue pelaa kotikentällään. Joidenkin tutkimusten mukaan kotikentän etu on sitä pienempi, mitä korkeampi suorituskyky joukkueella on. Tämä antaisi viitteitä siitä, että huippusarjoissa kotikentän etu ei ole niin merkittävä kuin alemmissa sarjoissa.

Kotiedun vaikutusta kannattaa aina tarkastella joukkue- ja lajikohtaisesti. Onhan tunnettua, että tietyt joukkueet tunnetaan vaikeina vastustajina kotikentällään. Jalkapallossa kotikentän merkitystä voivat kasvattaa esimerkiksi kentän leveys ja pituus. Jos joukkue pelaa matalaa blokkia ja haluaa tukkia keskustan, silloin lyhyt ja kapea kenttä sopii sille paremmin kuin pallonhallinnan kautta pelaaville.

Ei ole siis mitenkään yleispätevää sanoa, että kotikenttäetu nostaa kotijoukkueen todennäköisyyttä voittaa ottelua. Kotijoukkueella voi olla menossa pitkä tappioputki, tai se voi kärsiä avainpelaajien loukkaantumisista. Olennaisempaa on arvioida kokonaisuutta, vaikkakin joissakin otteluissa kotietu saattaa näytellä merkittävää roolia.